Majatalo- illat lähtivät liikkeelle alunperin yli 15 vuotta sitten Riihimäeltä, jossa ne tunnetaan nimellä ’Little light’. Myös Kangasalla on vastaavia tilaisuuksia pidetty jo usean vuoden ajan. Ne ovat molemmilla paikkakunnilla saaneet suuren suosion ja saavat liikkeelle paljon myös sellaista kuulijakuntaa, jota ei kirkossa kovin usein nähdä.
”Lähdimme Majatalon kanssa tien päälle, koska sitä on kyselty paljon eri puolilla enkä panisi pahakseni, jos tämä ’tauti’ leviäisi muuallekin. Tämä ovat vähän erilainen tapa kokoontua, kokea yhteisöllisyyttä ja puhua hengellisistä asioista ihmisten kielellä. Uskon, että jotain tällaista tämän maan kirkoissa tarvitaan tänään”, kertoo Pekka Simojoki.
Majatalo- ilta on myös osa Suomen Lähetysseuran Tasaus- keräystä, jolla tuetaan kaikkein vähäosaisimpia eri puolilla maailmaa. Ennen Majataloiltaa on mahdollisuus kaikkien kiinnostuneiden osallistua myös Majatalo- seminaariin, jossa on opetusta, rukousta, musiikkia ja hengellistä varustamista. |