Karjala 22.-25.4.2011 EtCeteran ystäväpiirikirje 1/2011 22.4. Sortavala
23.4. Petroskoi Karjalan pääkaupunki. Lenin seisoo vielä vakaasti keskellä puistoa Petroskoin keskustassa. Täällä bussiin hyppää Arturin äiti Irma.
Konsertti alkaa sovittuun aikaan hieman myöhässä. Penkit tulevat jotakuinkin täyteen ja tunnelma on tiivis. On vaikea kuvailla tuntemuksia joita tällaiset konsertit herättävät. Fokus ei ole puhtaassa laulamisessa, bändin ja kuoron saumattomassa yhteistyössä tai vaikkapa puheenvuorojen koskettavuudessa. Valokeilassa on evankeliumi, itse Jeesus ja se mitä Hän haluaa tehdä kuulijoiden ja myös meidän esiintyijien sydämissä. Tällaisilta keikoilta jää erikoinen palo lähteä uudelleen viemään hyvää sanomaa. Halu kertoa ja laulaa. Vaikka ulkoiset puitteet eivät olisi kovin prameat ja vaikka katsomon lattiaa ei olisikaan tänään lakaistu, nämä asiat jäävät toisarvoisiksi sen ilon rinnalla jonka evankeliumin eteenpäin vieminen antaa. Konsertin jälkeen söimme iltapalaa hotelli Severnajassa ja hakeuduimme kukin huoneisiimme yöpuulle. 24.4. Kontupohja
Aamu alkoi roudausryhmällä aikaisin ja muilla ei niin aikaisin. Itse sain nauttia pitkästä aamusta ja rauhallisesta aamupalasta hotellin ravintolassa. Bussi kävi heittämässä roudarit noin tunnin päähän Kontupohjaan ja palasi sitten takaisin hakemaan kuorolaiset. Konserttimme on luterilaisen ja helluntaikirkon yhteisessä kirkossa. Täällä voi jotenkin aistia sen että uskovilla on yhteys keskenään. On ikäänkuin helppo hengittää. Keskustelin Irman kanssa asiasta ja tunnelmistani ja hän allekirjoitti samat tuntemukset. Kontupohjassa tuntuu olevat erilainen Jumalan siunaus seurakuntie yllä juuri liittyen yhteyteen, jota kaupungissa vaalitaan. Hyvästien jättämisen aika tulee jälleen. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä lähtisin. En ehkä turistina, mutta jos tulee mahdollisuus lähteä evankeliumin tähden, niin lähden. Kiitos kaikille matkatovereille, kiitos teille jotka rukoilitte matkamme puolesta. Kiitos Herralle Jeesukselle mahdollisuudesta viedä Hänen sanomaansa eteenpäin! |
EtCeteran bussi starttasi kukonlaulua aikaisemmin Helsingistä. Vaismaan Jaska juoksi hiki hatussa djemben ja matkalaukkujen kanssa pitkin keväisiä pääkaupungin katuja ja oli vähällä myöhästyä lähdöstä, mutta onneksi kuitenkin saatiin koko bändi perkussionisti mukaan lukien sisälle bussiin. Riihimäeltä noukittiin mukaan väkeä lisää ja loput kuorolaiset, Simojoki mukaanlukien, pitkin poikin matkan varrelta. Suomen ja Venäjän raja tuli vastaan pian Kiteen jälkeen Niiralassa. Rajamuodollisuudet ovat kaikille Venäjälle matkaaville kuin tuttu,mutta salaperäinen kindermuna. Ihan varma ei voi olla, miten kauan toimituksiin menee, mutta yllätys on lopulta ihan mieluinen, kun läpi mennään. Tällä kertaa käveltiin passintarkastuksen ja tavaroiden läpivalaisun läpi varmuuden vuoksi vielä toiseenkin kertaan. 
Tuntui kummalliselta katsella hylättyjä ja lahoavia röttelöitä ikään kuin kontrastina luonnon kauneudelle. Karjalan köyhyys ja epäsiisteys on valitettavasti totta, vaikka toivoisi, ettei olisi. Minkähänlaiset nämä luovutetut alueet olisivat tänä päivänä, jos niitä olisivat saaneet asuttaa alkuperäiset asukkaat? Sitä emme nyt tiedä. Katselen mielessäni mummovainaani seinällä ollutta karjalaista lehmäpiikaa esittävää taulua. Muistan usein ihailleeni taulusta henkivää heinäkuisen Karjalan kauneutta.Bussimme pysähtyy Sortavalan keskustassa upseerien kulttuuritalon eteen ja roudaus, joka on ikuista, alkaa. Ammattitaitoinen sissiryhmä pystyttää tekniikan paikkaan kuin paikkaan, vaikka voimavirtaa pitäisi kysellä kaupungin insinööreiltä. Timo miksaajamme, yhdessä kuorosta tarkoin valitun roudausryhmän kanssa, sai ”kamat kasaan” hyvin ennen keikan alkua (vaikka näin ei välttämättä kuulemma läheskään aina Venäjän reissuilla tapahdu). Upseerien kulttuuritalo oli iso vanhaa elokuvateatteria muistuttava sali.
Ovesta tulee kaiken tohinan keskelle Simojoelle ja entisille venäjänreissulaisille tuttu mies: Artur Soitu, josta Pekka on kertonut enemmän kirjassaan 'Apostolin kyytiä'. Ovet avattiin ja väkeä alkoi tulla sisään. Jälkikäteen kuulimme mielenkiintoisia yksityiskohtia kuulijoista. Itseäni siunasi nähdä hyvin eri-ikäisiä ihmisiä istuutuvan saliin. Paikalla oli myös paljon nuorisoa, joista osan oli käytävä kesken konsertin ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, mutta savuttelun jälkeen he palasivat taas saliin.
Laulaessa tulee –mikäli valaistus ei sitä estä- seurattua ihmisiä ja heidän reaktioitaan. Tällä keikalla huomasin vilkuilevani erästä iäkästä naista, joka tuntui kuin nuortuneen 20 vuotta. Ainakin musiikin mukana eläytyminen ja tanssiminen sai hänen kasvonsa loistamaan. Eräs nainen oli kutsunut mukaan ateisti-ystäviään. Lisäksi salissa oli ainakin paikallisen orpokodin lapsia ja nuoria. Sain itse käyttää puheenvuoron, jossa vein kuulijat hetkeksi Brasiliaan, jossa olen saanut vierailla. Puhuin siitä, kuinka Jumala voi käyttää niitä, jotka omasta mielestään eivät ole rohkeita, kauniita tai viisaita. Kuulin myöhemmin salissa olleesta nuoresta miehestä, joka oli vasta jokunen viikko sitten saanut lähteä uskon tielle, ja jota Jumala oli voimakkaasti koskettanut puheenvuoroni aikana. Kiitos Herralle kaikesta mitä tapahtui myös niiden sydämissä, joista emme jälkikäteen kuulleet! Pekan puhe Benson –nimisestä nuoresta miehestä oli hyvin koskettava. Benson on vasta vuoden verran asunut Suomessa, johon hän muutti paettuaan kotimaastaan Afrikasta. Hän oli joutunut näkemään vanhempiensa ja veljensä surmaamisen. Nyt hänen todistuksensa anteeksiantamisesta kaikui Pekan eteenpäin viemänä Karjalan tasavallassa venäläisille ihmisille. Jeesuksen esimerkki rakastamisesta välittyi laulujen ja sanojen kautta kuin kooten eri mantereita yhteen. ”Sinun vain on valtakunta” venäjän kielellä sai aikaan myrskyisät aplodit. On aina valtavan voimakas tunne laulaa isäntämaan kielellä tuttuja kuoron lauluja. Mielessäni siirryn noissa tilanteissa siihen hetkeen, jolloin kaikista kansoista ja heimoista koostuva ihmisten paljous ylistää Jumalaa. 
Yöksi ajoimme bussin kirjaimellisesti Herran kukkaroon, joka on kuin kirkko ja seurakuntakeskus yhdessä rakennuksessa. Jos liikut Ruskealan alueella ja tarvitset yösijaa, kannattaa ehdottomasti valita kyseinen majoituspaikka. 
Kierrämme tovin Petroskoita Irman kertoessa mielenkiintoisia yksityiskohtia kaupunkiin liittyen. Käymme katsomassa myös illan konserttisalia, Petroskoin kulttuuritaloa, ja tulee olo niin kuin olisi suurikin maailmantähti esiintymiskiertueella. Katselen ulos Petroskoin katunäkymää ja pohdin mielessäni Irman juuri kertomaa asiaa. Kirkon patriarkka oli radiossa puhunut venäläisille maanmiehilleen, ettei Venäjän kansa ole tehnyt parannusta ateismista ja mammonan palvomisesta. 
Patriarkka näki, että Venäjän ongelmat kuten, rikollisuus ja varallisuuden epätasainen jakautuminen, ovat tämän nöyrtymättömyyden seurausta. Bussimme kääntyy pääkadulle. Tämä saman niminen katu löytyy lähes kaikista Venäjän kaupungeista. Stalinin nimeä eivät kaikki karjalaiset vieläkään tosin suostu sanomaan ääneen. Matkalla hotellille ajamme myös kaupungin luterilaisen kirkon ohi. Kuulemme ongelmista, jotka liittyvät byrokratiaan ja viranomaisten penseään suhtautumiseen. Kirkko on vihitty, mutta vihkimisen jälkeen sitä ei ole käytetty kertaakaan. Syynä on mm. se, ettei kirkon piha-aluetta ole päällystetty. No, jäämme miettimään, mitä sitten tapahtuu, jos pihalle saataisiinkin päällyste. Jos joudumme raamattuun sitoutuvina kristittyinä täällä Suomessa välillä arvostelun kohteeksi, ongelmat rajan takana ovat kuitenkin jo paljon konkreettisemmat.
Illan konsertti on jo astetta isompi tapahtuma. Artur on nähnyt paljon vaivaa mainostaessaan EtCeteraa ja Pekka Simojokea mm. kiinnittämällä raitiovaunuihin postereita. Odotettavissa on paljon väkeä. Kulttuuritalon näyttämöllä on vanhoista elokuvista tuttu kuiskaajan luukku, josta nousuu melko voimakas aromi. En olekaan aikaisemmin laulanut saund-checkiä tupakansavussa. Kuoromme matkanjohtajan Petri Tolosen täytyy lempeästi, mutta lujasti pyytää luukussa häärivää tupakoivaa tekniikkamiestä lopettamaan hetkeksi, jotta saamme keikan vedettyä kunnialla.
Olin puhunut aiemmin kokemuksistani Brasiliassa ja erityisesti siitä kuinka sikäläiset ihmiset olivat innokkaita ottamaan valokuvia ja halaamaan lämpimästi. Kuin Jumalan sydämellistä huumorintajua sain kokea kun eräs tuntematon ihminen kaappasi minut aulassa kainaloonsa ja pyysi kaveriaan ottamaan valokuvaa. Sama veljien välinen yhteys seurasi minua myös Venäjällä vaikken olisi sitä osannut odottaa. 
Rukoilemme yhdessä uusien ystäviemme kanssa siunaten heitä jatkamaan kylvöä Karjalan elopelloille.